Yksi sana, yksi nimi, yksi henkilö. 6 kirjainta. ; Miikka

Ei se oo täydellinen jätkä. Sen housut oli ruman ylhäällä tänään ja paita oli takaa ruokatunnilla inhottavasti housuihin takertunut. Sen lökärit näyttää jotenkin jänniltä.. Onko Miikkalla hyvä perse..? Mitää.. Eihän se perse perseestä pojilla riipu.. Vaan siltä miltä se peppu housuissa/farkuissa näyttää. Kyse on siis farkuissa. Miikkan kohdalla lökäreissä. Siinä vika. Miikka ei siis voi olla täydellinen.

Hah! Löysinpäs sinusta virheen poika kulta!<3

Onko mulla sitten oikeutta edes rakastaa Miikkaa kun en ole edes suudellut sitä poikaa..? Seurustellut.. Miksei sitä suudelmaa tullut..? Miksi se meni ohi tien.. Annoin sen vain mennä. Olin vielä niin nuori silloin, viime syksynä. Henkisesti paljon nuorempi kuin nyt. En minä himoinnut Miikkalta ensisuudelmaani. Mutta nyt sitä himoitsen. Ajattelinko minä silloin millaista olisi asua Miikkan kanssa tulevaisuudessa samassa kämpässä..? millaista olisi suudella koulun käytävillä erotessamme eri tunneille..? Millaista olisi olla välitunneilla kahdestaan, lähekkäin, pitää käsistä, suudella..? Ei se suudelma nyt niin iso juttu ole, mutta juttu siltikin. Sillä mun ensisuudelma on varattu juuri tälle pojalle. Mieluiten menettäisin jopa neitsyyteni Miikkalle kuin kenellekkään muulle tuntemalleni pojalle. Miikka on hellä..

Mutta mikä meni pieleen..? minä menin silloin pilaamaan meidän ihanasti edistyvän suhteemme, sillä että itkin ja surin sen kieron paskan perään. Sen jota kutsuin joskus ystäväksi!

*huokaus*

Kunpa vain annettaisiin siihen vielä mahdollisuus.

Miksei ne tyhmät penskat jo tajua ettei se auta mitään jos 5 ihmistä juoksee samaan palloon kiinni! Älyäisivät jo levittyä sinne kentälle pitkin salia ja hakea paikkaa, mutta ei.. Ja vielä kun sitten päälle räiskivät. Hohhoijaa.. Okei, ne on mua vuoden nuorempia, mutta kai niitten pitäs silti näin yleiset ja ilmiömäiset asiat ymmärtää..? herranjumala. En kai minäkään aluksi ollut täydellinen, enkä vieläkään, ei kukaan ole. Eikä sitä odotetakaan keneltäkään. Mutta sitä voisi välillä treeneissä kuunnella valmentajaakin, pölvästit. Huomenna on onneksi vanhempien tyttöjen reenit joten saan taas hiki valuen pelata kun ne sentään jo osaa. Odottaisin sentään 13 vuotiailtakin parempaa käytöstä.

Antaa olla, menee hermot.

Kun mä taas alan ajatella, toiselta kannalta.. Onko Miikka sitten tosissaan niin suuri ihminen mun elämässä? Onko se tosiaan niin tärkeä mulle että surisin jo nyt hänen yhden ja puolen vuoden kuluttua tekemäänsä muuttoa 100km päähän minusta..? Huh huh. On tämä rakkaus kanssa outoa hommaa.

 

On säälittävää kun 12 vuotiaat TEINIXKANAT sanovat heti yhden päivän "seurusteltuaan" pojan kanssa rakastavansa tätä. Ja seuraavana päivänä se rakkaus onkin sitten kuihtunut pois kuin sokeri lumen sulattamana, siitä ei ole enää mitään jäljellä. Sellaisille ihmisille minä nauran. Jotka sanovat moisina pelleinä rakastavansa ihmistä jonka nimen ehkä tietävät ja missä tämä asuu, ei muuta.

 

Mietin sitten että joku voi ajatella samoin jos minä sanon rakastaneeni ja rakastavani yhä Miikkaa. Mutta meidän suhde oli täysin erilainen, täysin. Ja voin sanoa että jos nyt taas saisimme toisemme, se loistaisi voimakkaammin, kauniimmin. Se olisi kykeneempää. Mutta aika loppuu. Aika voi loppua niin nopeasti ettemme ehdikään enää yrittää olemmeko tosiaan luodut toisillemme. Yksi ja puoli vuotta.. Luulin että minulla olisi enemmän aikaa.. ehkä ikään 20 asti..? Suunnitelmat muuttuvat.

Miksi kaiken täytyy olla niin särkyvää..? Antakaa minulle edes jotain ehjää ja pysyvää.

Sinä ja Minä -Kuinka laimee ja eroteltua  

Mutta Me -Siinä on jo sitä jotain

[[soffiroisen ajatuksia]]

 

My love<3